JALOSTUSOHJE (2016)


(Annettu 12.3.2016)

Jalostustoimikunnan muodostaa 1 jalostusneuvoja sekä 2-3 muuta jäsentä. Ja sen nimittää yhdistyksen hallitus toiminta vuodeksi kerrallaan.

Tavoitteena on parantaa koirien käyttöominaisuuksia, terveyttä sekä ulkomuotoa. Pitää sukusiitosaste max 6,5%. Saada jalostuksen käyttöön mahdollisimman laaja-alaisesti urokset jotka täyttävät jalostusohjeen vaatimukset.

Suosituksen jalostusneuvojalta voi saada nartun omistaja hyvissä ajoin ennen pennutusta, mikäli narttu täyttää vähimmäisvaatimukset.

Kun uroksen omistaja on luvannut nartunomistajalle uroksen jalostuskäyttöön, tulee uroksen omistaja ilmoittaa nartunomistajalle mikäli uroksen jalostusmäärä tulee täyteen ennen ko astutusta. Yhdelle urokselle suositellaan enintään 5 astutusta tai 50 rekisteröityä pentua. Jomman kumman täytyttyä jalostustoimikunta ei enää anna urokselle jalostussuositusta.

1.1.2015 lähtien jalostukseen käytettävien koirien lonkat tulee olla kuvattuna. Ilman lonkkakuvausta on kuitenkin mahdollisuus saada jalostussuositus ensimmäiseen pentueeseen. Tämä yhden pentueen sääntö koskee sekä uroksia, että naaraita.

Jalostusneuvonnan toimintaperiaate:
- nartun omistaja ottaa hyvissä ajoin ennen suunniteltua astutusta yhteyttä jalostusneuvojaan ja täyttää  jalostuspyyntö -kaavakkeen
- jalostusneuvoja tekee yhteistyössä muun jalostustoimikunnan kanssa  näiden ennakkotietojen, nartun omistajan kanssa käytyjen keskustelujen ja omien näkemystensä perusteella nartulle suosituksen yhdestä neljään urosvaihtoehtoa
- astuttamisen jälkeen pyydettyjä suosituksia ei anneta
- siitosurosten valinnassa pyritään mahdollisimman laajaan hajontaan, laajan geenipohjan säilyttämiseksi
- sukusiitosaste lasketaan kennelliiton Koiranet -järjestelmällä neljän sukupolven mukaan ja on maksimissaan 6,5%
- annetaan vain kirjallisia ohjeita
- yhdistelmälle annetaan suositus kirjaimella A, B, tai C, sen mukaan miten hyvin jalostusohjeen vaatimukset kyseinen yhdistelmä täyttää. Mikäli aiottu yhdistelmä ei täytä jalostusohjeen vaatimuksia, niin merkinnäksi tulee – ja jalostussuositusta ei anneta.
- uroksenomistaja on velvollinen ilmoittamaan suoritetut astutukset ja syntyneet pennut jalostusneuvojalle suosituksen annon yhteydessä
- jalostustoimikunta voi poiketa edellä mainituista ohjeista vain erityistä harkintaa käyttäen

Yleiset vaatimukset siitosurokselle:
- koiran on oltava perimältään niin hyvä yksilö, että sen jälkeläisistä voidaan olettaa tulevan myös rotunsa erinomaisia edustajia, sekä ulkomuoto- että käyttöominaisuuksiltaan
- hyvä terveys, ei periytä sairauksia
- hyvä luonne
- halukas astumaan
- urosta ei yleensä suositella samalle nartulle useampaan kertaan, vain erityistä harkintaa käyttäen jalostustoimikunnan päätöksellä

Yleiset vaatimukset siitosnartulle
- koiran on oltava perimältään niin hyvä yksilö, että sen jälkeläisistä voidaan odottaa tulevan myös rotunsa erinomaisia edustajia sekä ulkomuoto- että käyttöominaisuuksiltaan.
- hyvä terveys sekä ei perityviä sairauksia eri urosten kanssa
- hyvä luonne
- astuttaminen ja synnytys onnistuvat luonnollisesti

A-suositus:
-molemmilla vanhemmilla KEAJ1 -tulos

-molemmilla vanhemmilla näyttelyarvostelu vähintään H

-molemmilla vanhemmilla lonkkakuvaus suoritettu

-molempien vanhempien lonkkakuva on A tai B

B -suositus:
-jommalla kummalla vanhemmalla KEAJ1 -tulos
-molemmilla vanhemmilla lonkkakuvaus suoritettu

-jomman kumman vanhemman lonkkakuva on C ja silloinkin toisen vanhemman pitää olla A tai B


C -suositus:
-kummallakaan vanhemmalla ei ole KEAJ1 -tulosta

-molemmilla vanhemmilla lonkkakuvaus suoritettu

-jomman kumman vanhemman lonkkakuva on D ja silloinkin toisen vanhemman pitää olla A.

-molempien vanhempien lonkkakuva on C


Muita suosituksia ei anneta.


Mikäli kyseessä on uroksen tai nartun ensimmäinen pentue, niin lonkkakuvausta ei vaadita. Tällöin suositus on muiden ehtojen mukainen.

Kasvattaja on käytettyään jalostustoimikunnan palveluksia  velvollinen suosittelemaan yhdistyksen jäsenyyttä pennunostajille.

Astutuspalsta netissä:
- astutuspalstalla julkaistaan vain yhdistyksen jäsenten astutusilmoituksia

- astutukset merkitään A, B , C tai EI SUOSITUSTA merkinnällä.
- ilmoitus on maksuton.
- nartunomistaja toimittaa tiedot astutuksesta jalostusneuvojalle.
- ilmoitusta pidetään netin astutus-/pentuepalstalla neljä kuukautta astutuspäivämäärästä tai pentueilmoitukseen asti.

Pentuevälitys:
- julkaistaan yhdistyksen pentuepalstalla netissä ja vain yhdistyksen jäsenien pentueita.
- pentuevälitys on jäsenelle ilmainen
- pentuevälityksen pentueet merkitään A, B , C tai EI SUOSITUSTA merkinnällä.
- nartunomistaja toimittaa pentueen tiedot jalostusneuvojalle.
- ilmoituksia pidetään netin pentuevälityspalstalla 2 kk ilmoituspäivämäärästä lähtien, jonka jälkeen ne poistuvat automaattisesti.
-kasvattaja voi saada lisäilmoituksen kuukaudeksi ilmoittamalla siitä nettivastaavalle jos pentuja on vielä myymättä.