YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT


PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS

Yhdistysrekisteri

1. Yhdistyksen nimi on Amerikankettukoirayhdistys (AMKY) ry ja sen kotipaikka on Tampere. Kokouskieli on suomi, pöytäkirjakieli on suomi.

2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja ylläpitää amerikankettukoiran käyttöominaisuuksia sekä rotumääritelmän mukaista ulkomuotoa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää ajokokeita, näyttelyitä ja antaa kasvattajille jalostusneuvontaa. Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, sekä omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää omaisuutta, sekä toimeenpanna asianomistajan luvan saatuaan arpajaisia ja rahankeräyksiä.

3. Jäsenet Yhdistykseen varsinaiseksi tai ainaisjäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt. Yhdistys voi hyväksyä myös perhejäseniä ja nuorisojäseniä, joilla on samat oikeudet kuin varsinaisilla jäsenillä. Perhejäseneksi voidaan hyväksyä samassa taloudessa varsinaisen jäsenen kanssa asuva henkilö. Nuorisojäseneksi voidaan hyväksyä liittymishetkellä alle 18-vuotias henkilö. Kannattavaksi jäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa. Kannattajajäsenellä ei ole yhdistyksen kokouksissa äänivaltaa, eikä hän voi kuulua yhdistyksen hallitukseen. Kaikki jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus. Kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä yhdistyksen kokouksessa kutsua henkilö, joka on huomattavasti edistänyt ja tukenut yhdistyksen toimintaa.

4. Jäsenen eroaminen ja erottaminen Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan. Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.

5. Liittymis- ja jäsenmaksu Varsinaisilta jäseniltä, perhejäseniltä, nuorisojäseniltä ja kannattavilta jäseniltä perittävän liittymismaksun, vuotuisen jäsenmaksun, sekä ainaisjäsenmaksun suuruudesta erikseen kullekin jäsenryhmälle päättää vuosikokous. Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet eivät suorita jäsenmaksuja.

6. Hallitus Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa vuodeksi valittu puheenjohtaja ja kahdeksi vuodeksi valitut viidestä kahdeksaan (5-8) muuta varsinaista jäsentä. Hallituksen jäsenen toimikausi on kaksi (2) vuotta. Vuosittain on erovuorossa puolet jäsenistä. Erovuoroiset arvotaan ensimmäisellä kerralla, erovuorossa puolet jäsenistä kerrallaan. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuolelta sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan, tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä niin vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaanluettuna on läsnä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

7. Yhdistyksen nimen kirjoittaminen Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja yksin, varapuheenjohtaja, sihteeri tai rahastonhoitaja, kaksi yhdessä.

8. Tilikausi ja tilintarkastus Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään kolme viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta hallitukselle.

9. Yhdistyksen kokoukset Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä tammi-maaliskuussa. Hallitus päättää missä seuraava kokous pidetään. Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle. Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella varsinaisella jäsenellä, 15 vuotta täyttäneellä nuorisojäsenellä, perhejäsenellä, kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenellä yksi ääni. Kullakin äänioikeutetulla jäsenellä on mahdollisuus edustaa poissaolevia äänioikeutettuja jäseniä valtakirjalla, kuitenkin enintään viisi (5) valtakirjaa / henkilö. Kannattavalla jäsenellä on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

10. Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään seitsemän vuorokautta ennen kokousta jäsenille postitetuilla kirjeillä tai sähköpostitse jäsenen yhdistykselle ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen. Kokouskutsun tulee olla näkyvillä myös yhdistyksen kotisivuilla internetissä.

11. Vuosikokous

Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. kokouksen avaus

2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa

3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

4. hyväksytään kokouksen työjärjestys

5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto

6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille

7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet

8. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet erovuoroisten tilalle

9. valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat

10. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat. Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

12. Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta. Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.